perjantai 31. lokakuuta 2014

*Rajasektori" Kampanja

"Rajasektori"
Kampanja tapahtuu Infinity-universumin rajamailla. Kaukana keskusplaneettojen silmistä. Pelaajat ohjastavat alueen hallinnasta, vallasta, kunniasta, rahasta ja muista vaikeammin määriteltävistä tavoitteista kilvoittelevia joukkoja.

Kampanja ei ole sidottu pelkästään Infinityyn, vaan tarkoituksena on mahdollistaa lähes minkä vain sci-fi sääntösetin hyödyntäminen. Infinity toki on erinomianen n. kymmenen hengen joukkioiden elokuvallisiin välienselvittelyihin ja mahdollistaa monenlaisen porukan rakentamisen counts-asin ja etenkin sääntökirjan mercenary sääntöjen (eli kolmen ihmisrodun joukkojen yhdistelemisen) myötä. Johtavana ajatuksena on myös se, että skenaariot eivät ole aina pelaajien omien jengien välisiä kohtaamisia, vaan monet skenaariot ovat eri NPA:ita (non player army) vastaan. Myös avaruusaluksien välillä ja sisällä tapahtuvaa toimintaa on luvassa. Loppua kohden taistelut kasvavat komppania- ja divisioonatasolle. Edellämainittu tarjoaa 40k, Tomorrow's war ja Battle of Antares sääntöjen käyttömahdollisuuksia, jälkimmäinen Dropzone commanderin. Omien joukkojen kasaamiseen kannustetaan mielikuvituksen käyttöä. Suorat viittaukset star warsiin, 40k:hon yms. ei ole kauhean toivottuja, mutta esim. kovasti Boba fetiltä näyttävän palkkasoturin jengi tai Kroot-figuja hyödyntävä muukalaisrotu ei kuullosta lainkaan hullummalta. Sci-fi kliseet on rikas ideavarasto.

Ohessa lyhyt kuvaus keskeisimmistä tapahtumapaikoista:

Kaivosplaneetta C-X-28 "Viimeinen rotankolo"
-voimakas säteily, kroonisesti myrkyllinen ilmakehä, kallisarvoisia mineraaleja (mm. pienehköjä esiintymiä Teseumia löydetty).
-Asukkaat kirjavia, entisiä ja nykyisiä vankeja, oman onnen onkijoita, O-12 tutkimushenkilöstöä, isojen kaivosfirmojen organisaatiota turvajoukkoineen, jne.
-Voimakas vaikuttaja paikalliset paramilitaarisia osia sisältävät ay-liitot.
-Aseelliset työtaistelut tavallisia
-Säteily on aiheuttanut mutaatioita paikallisväestössä.
-"Total recall" -fiilistä
-Haqqislam saanut uskonnollista jalansijaa

Viidakkoplaneetta B-X-37 "Vihreä helvetti"
-ilmakehässä paljon metaania, voimakas kasvihuoneilmiö
-paljon lääkkeiksi yms. sovellettavia kasveja ja eläinlajeja
-jälkiä muinaisesta sivilisaatiosta
-Syvissä viidakoissa voi olla ihan mitä vaan, tutkimattomia alueita (muukalaisia, maailmanlopun kultteja, muinaista teknologiaa, kultaa, liskomiehiä, liskomiesten kultaa)

Keskusplaneetta A-X-53 "Nieuw Amsterdam"
-kaupankäynnin keskus
-miellyttävä ilmasto, mutta kooltaan pieni
-suurin väestö alueella, ei silti keskusplaneettojen mukavuuksia
-suuri (paikallisella mittarilla) avaruusasema, joka toimii pitkän kantaman alusten terminaalina
-Yhteys Alephiin
-Yu Jingin ja PanOceanian hallinnassa, ei kuitenkaan kauhean suuri miehitys

Paljon eritasoisia maatalouteen ja kaivostoimintaan keskittyviä frontier-paikkoja, elinolosuhteet vaihtelee, pääsääntöisesti kuitenkin ihan ok (vastaa maan karuimpia olosuhteita, tundraa, puoliautiomaata, parhaat yltävät Pohjois-Suomen / Pohjois-Afrikan ilmastoon)

Myös ihan täysiä helvettejä, kiviä joissa ei ole lainkaan ilmakehää tai se on
todella ohut, jäisiä kiviä, kuumia kiviä, jne. Hyviä piilopaikkoja rosvoille
tai ryöstösaaliille, voivat pitää sisällään merkittäviä mineraaleja ja muita
luonnonvaroja.

torstai 4. syyskuuta 2014

Ryöstöretki tutkimuslaitokseen

Pelasimme pari päivää sitten pitkästä aikaa matsin infinityä kotonani. Koska olin taannoin saanut postissa viimevuoden puolella kickstartteroimani battle systems sci-fi maastosetin ja tehnyt vähän muutakin maastoa, oli hyvä sauma pelata vähän spessumpi skenaario.

Tälläkertaa emme tyytyneet yhteen pelipöytään, vaan rakensin pahvisista "avaruusalus" paloista sivupöydälle maanalaisen tutkimuslaitoksen, kooltaan n. 24x12 tuumaa. Tutkimuslaitoksessa oli kolme neutraalia haqqislamin ghulam infantryä vartiossa ja kohteeksi asetettu geenimateriaalia sisältävä kontti. Kontti piti pakata mukaanotettaessa. Stabilointi vaati wip checkin, johon insinöörit ja lääkärit saivat +3, muut spesialistit heittivät ilman modifieria ja muut sotilaat -3 modifierilla.
Tutkimuslaitokseen johti kahdet portaat, joihin pääsi salaisista (=random) sisäänkäynneistä pääpöydällä. Sisäänkäyntiä pääsi tutkimaan avaamalla keskialueella sijaitsevia lukittuja ovia. Näiden avaaminen tapahtui samoin kuin kohdekontin stabilointi, sillä erolla että plussaa saivat insinöörit ja hakkerit. Ensimmäisestä talosta sisäänkäynti löytyi 1-5 heitolla johon siitä eteenpäin jokaisella seuraavalla tutkinnalla tuli +3. Kun ensimmäinen ovi löytyi oli toinen ovi automaattisesti jossain lähimmistä taloista (tutkimuslaitoksen pohjaratkaisusta johtuen).

Pisteitä oli jaossa ovien löytämisestä 1/ovi. Jokaisesta vartijasta 1 piste (ei todistajia) ja geenikontin hallussapidosta lopussa 2 pistettä sisällä tutkimuskeskuksessa ja 4 sen ulkopuolella. Aikaa ryöstöön oli 4 vuoroa.

En mitään kauhean tarkkaa kuvausta tälläkertaa lähde kirjoittamaan, mutta kuvia tarjoilen kuvatekstein. Joukot olivat tälläkertaa geneeristä Ariadnaa ja Yu-jingiä. Tälläkertaa Yu-jingit olivat kuitenkin eri omistajan ja mukavan erilaisella yksikkövalikoimalla varustettuja. Listat olivat:

Ariadna gc1:
2x veteran kazak (luti)
Moblot, standardi malli
Wulver t2 riflellä
Sas chainriflellä
Uxia McNeil
Dozer insinööri
Briscard, standardimalli
Paracommando, HMG
Caledonian volunteer, chainrifle

Ariadna gc2:
Caledonian volunteer, camo
Zoauve, FO
Zoauve, sapper sniper
Briscard, sniper

Vastaan asettui jotakuinkin seuraavaa:

Ninja, combirifle
Ninja, hacker
Raiden, spitfire
Celestial guard, kuang shi control device
Celestial guard, luutnantti
Domaru butai, chainrifle
Guilang, FO?
Keisotsu insinööri
+pari muuta hiukan hämärän peittoon jäänyttä soturia

Taistelu sujui pääpiirtiessään niin, että Ariadnan ensimmäinen vuoro oli tehokas ja sain nitistettyä useamman vihollisen ja löydettyä enismmäisen oven, menetin kuitenkin samala itse pari soturia (mm. Domarun chainriflekantamalle scatteroineen infiltoinnissa epäonnistuneen volunteerin). Vastaus oli kuitenkin vähintään yhtä verinen ja ariadnalta oli mm. Briscardia lukuunottamatta toinen combat group kokonaan hengiltä. Molemmat SASsit taisi mennä myöskin. Hienoina yksityiskohtina mm. Raidenin face to face sapper sniperiä vastaan. Kolmosia haettiin neljällä nopalla ysiä vastaan. Tuloksena sapperilta huti ja raidenilta 2 kriittistä ja kaksi osumaa...
Toisella vuorolla päästiin taloon sisälle. Domaru ehti ensimmäisenä sisään, muttei päässyt kovin pitkälle. Wulver koitti tulla eliminoimaan domarun, mutta kuoli itse matkalle (yritin tietty lähikseen, koska se on hienompaa). Paracommando kävi listimässä ensimmäisen ghulamin ennen käskyjen loppumista. Päästen sisälle ninjan löytämästä takaovesta (tappaen matkalla kyseisen ninjan). Domaru butai kuitenkin näytti miten homma hoidetaan tyhjentämällä koko kompleksin, eli molemmat ghulamit ja paracommandon jo aroilla tappamansa Wulverin lisäksi. Ulkopuolella sain sentään tapettua kuuden pisteen volunteerilla 50? Pisteen hakkerininjan intuitive attackilla, jota pääsin hyödyntämään ekaa kertaa tässä pelissä. Jopa kahdesti, mutta ensimmäisellä yrittämällä toinen ninja pelastui SAS:in kynsistä.
Loppupeli juostiinkin kilpaa tutkimuslaitokseen. Raiden piti hyvin vahtia lähimmällä ovella ja sisään joutui menemän aina dodgella. Ne kuitenkin onnistui mukavasti. Lopulta homma ratkesi siihen, osuuko celestial guard kohteen napanneeseen moblottiin ja kestääkö tämän panssari ja suoja. Osui ja ei kestänyt, joten peli loppui siihen, että yu jingin luutnantti juoksi ulos tutkimuslaitoksesta paketti hallussaan, kentällä ollessa yhteensä kuusi modelia (2 celestial guardia, raiden, kasakat ja dozer). Mitään retreat-sääntöjä ei kyllä kaikessa tuhinassa muistettu olevan olemassakaan, mutta toisaalta parempi näin. Lopputulos oli nimittäin vähintäänkin sankarillinen. Jatkoa seuraa tällekin tarinalle varmasti. Haqqislam lähettänee ainakin joukkoja perään hakemaan omaisuuttaan pois.

Raiden ampui elämänsä sarjan

Yu Jing luutnatti poistuu rikospaikalta

Raiden näkee kaukaisuudessa suurta saalista

Uusi kalliokasvihuoneeni asemapaikkana

Objective secured

Domaru vauhdissa

Sapperin kohtalo toisesta kulmasta


Sapper poimi asemistaan hyvin vastustajia ennen kuolemaansa

Ensimmäisen vuoron tapahtumia

Taistelukenttä

Tutkimuskeskus



maanantai 1. syyskuuta 2014

Paradiso skenaario 103, ensimmäisen luvun loppu

Paradiso skenaario 103

Osittaiset triangulaatiot olivat johtaneet taistelukumppanit perille kohteelle. Rähjäisen teollisuualueen keskellä oli varastohalli, johon paikalliset olivat varastoineet metsästä löytyneen oudon kapselin tietämättä sen todellista arvoa.

Joukkiot olivat epämääräisten koordinaattien vuoksi hajaantuneet etsintäpartioihin, jotka nopeasti saapuivat alueelle Haqqislam joukkojen löydettyä hallin, jolloin myös Yu jingin tiedustelijat lähettivät tiedon nopeasti omille partioilleen.

Skenaariossa siis keskellä pöytää oli kohde, joka sijaitsi kahdesta suunnasta lukitulla ovella varustetussa hallissa. Hallin ulkopuolella oli lisäksi 8" kohderakennuksesta konsolit. Ovien avaamisesta, turvallisuusjärjestelmien ohittamisesta ja kohteen stabiloinnista sai kustakin yhden pisteen ja tavalliseen tapaan tämä onnistui vain insinööreiltä ja hakkereilta. Kohteen merkitsemisestä location beaconilla sai kaksi pistettä ja se onnistui miltä vain spesialistilta. Lisäksi konsoleista sai 2 pistettä operoinnista (hac/eng), joka onnistui vain sen jälkeen kun turvallisuusjärjestelmä oli kytketty pois päältä. Sopivan hankala skenaario siis jälleen. Hankaluutta lisäsi se, että normaalin deploymentin sijaan molemmat joutuivat jakamaan joukot pisteiden mukaan (min 140p per ryhmä) kahteen combat grouppiin joiden sisääntulo arvottiin neljästä kulmasta. Aloitteen voittaja ensin.

Joukot olivat seuraavat:

Haqqislam:

CG1:
Asawira, ap rifle
Barid, hacker, lieutenant
Najjarun engineer, nasmat remote
Hassassin muyib, heavy rocket launcher

CG2:
Husam spec-ops (engineer, viral ccw, +1 BS)
Hassassin muyib, viral minelayer
Djambazan, HMG
Al'Hawwa hacker
Hassassin Farzan
Authorized bounty hunter (Bootysta tuli MSV1)

Yht: 304, xp:t käytössä :)

Yu jing:















CG1:
Shang ji
Spec-ops engineer, yaozao remote
Tiger warrior, HMG
Tiger warrior, Boarding shotgun
Tiger warrior, Combi-rifle

CG2:
Celestial guard
Celestial guard, lieutenant
Hsien, HMG
Keisotsu butai insinööri
Domaru butai, Boarding shotgun
Aragoto, spitfire

Deployment Haqqislam kulmasta:

Neljännekset tosiaan sattuivat osumaan niin, että joukot olivat vastakkaisilla puolilla kenttää. Molempien ykkösryhmät ja kakkosryhmät olivat vastakkain. Niin että kakkosryhmät olivat Haqqislam (minun) puolesta oikealla.

Vuoro 1:
Taistelu lähti liikkeelle siis haqqislamin aloituksella. Oikealla maasto suojasi keskusrakennuksen ovea niin, että Hawwa hakkerilla oli erittäin hyvä paikka päästä keskikohteelle. Hawwa juoksi maastoutuneena ovelle ja sai sen auki. Tämän jälkeen se pääsi vielä keskikonsolille ja käskyt riittivät turvajärjestelmien alasajoon. Viimeinen short skill vei hawwan vielä takaseinälle silmä kovana tarkkailemaan molempia ovia haulikollaan ja samalla hyvään paikkaan hakkerointimahdollisuuksien kannalta.
Vasemman puolen ryhmä eteni varovaisemmin kaukaisuudessa etenemisreitille tähyävien konekiväärein varustettujen hsienin ja tiikerisotilaan vuoksi. Raketinheitin muyib päätti yrittää hsienin eliminointia. Ensimmäisestä sarjasta molemmat laukaukset osuivat, mutta hsien onnistui molemmissa panssariheitoissaan. Toinen sarja meni ohi ja loput käskyt käytettiin asawiran saamiseen suojatuliasemiin ja baridin ampumaan markeriin kohdetalon kulmalle, josta oli hyvä hakkeroida mahdollisesti lähestyvää shang jia tai remotea.

Yu jing vastasi omalla vuorollaan tiputtamalla (hiukan yllättäen) kaksi tiikerisotilasta lisää taistelukentälle. Ensimmäinen, combi-riflellä varustettu, tiikeri laskeutui hiukan huti läheisen talon katolle. Laskeutumispaikan näkivät asawira ja barid ampuivat ohi, ja muyibin osuneen raketin pelasti panssarointi. Toinen tiikeri laskeutui puolestaan onnistuneesti kohderakennuksen taakse. Talon katolla raketinheittimen kanssa päivystävä Hassassiini koettiin ykkösuhkaksi, jonka likvidoiminen annettiin Hsienin tehtäväksi. Pienen laukaustenvaihdon jälkeen muyib makasi kuolleena ja hsien jatkoi taistelua haavoittuneena hyvässä taisteluasemassa. Laidalla domaru butai tuli parempiin asetelmiin vahtimaan ettei oikealta laidalta päässyt kiertämään helposti kohteelle.

Loput käskyt kuluivat kohderakennuksen sisään päässeen hawwa hakkerin eliminointiin. Lähelle laskeutunut tiikeri sai itsemurhatehtävän ja ryntäsi talon ympäri sisään ampumaan haulikollaan hawwaa. Hawwa ei itse osunut, mutta oviauakkoa vartioinut djambazan osui, tiikeri kuitenkin itse osui hawwaan kahdesti ja lopputuloksena molemmat kuolivat.

2. Vuoro

Nyt sisäänpääsy kohderakennukseen vaikutti haastavalta. Oikealla puolella molempia ovia vahtinut Hsien oli ensimmäinen prioriteetti. Tämän hoiteleminen sai olla djambazanin heiniä. Djambazan tuli raunioituneen talon ovelle, josta raskaan konekiväärin sarja riitti kuin riittikin eliminoimaan Yu jingin eliittisotilaan. Tämän lisäksi oikealla laidalla Muyib kävi asettamassa miinan suojaamaan kohderakennuksen ovea.


Vasemmalla laidalla ovea oli suojaamassa vielä kaksi tiikerisotilasta. Etenkin talon katolla oleva sankari oli kovin ärsyttävä ja tuli hoidella. Asawira oli sopiva tähän tehtävään ja kävi hyökkäykseen. Pitkän matkan kivääritaistelussa asawiran parempi bs ja kolme laukausta vei voiton, vaikka suoja ja mimetism antoivat tiikerille etua. Laukaukset eivät kuitenkaan läpäisseet panssaria, joten asawira joutui tyytymään suojausasemiin jäämiseen, jotta barid luutnantti pääsi myös parempiin asemiin.

Aasialaiset vastasivat samalla mitalla. Aragoto hyökkäsi moottoripyöränsä kanssa kulman takaa kohti asawiraa. Ensimmäinen neljän sarja osui kokonaisuudessaan perille, mutta asawiran raskas panssari pelasti.

Toisella sarjalla ei kuitenkaan oltu yhtä onnekkaita vaan Haqqislamin eliittisotilas kaatui ja lähti tapaamaan neitsyitään tuonpuoleiseen. Tämä avasi reitin spec-opsille ja tämän apurobotille kohteille. Ilman vastarintaa spec ops sai ladattua paneelista tiedot ja robottikin saatiin hakkeroitua jumiin vasta kohderakennuksen ovelle.

Toisella puolella oli samanlainen tilanne. Keisotsu insinööri pääsi melko vapaasti kävelemään kohdepaneelille ja myöskin lataamaan tiedot talteen. Tilanne alkoi näyttämään pahalta haqqislamin kannalta.

3. Vuoro

Haqqislamin sotilaiden oli aika toimia, mikäli haluttiin muukalaisteknologia haltuun. Husam spec-ops tarttui toimeen ja kiipesi objektiivia suojanneen talon toiseen kerrokseen, josta pääsi ampumaan keisotsua niin, ettei tätä tukeneet celestial guardit ja domaru butai nähneet. Keisotsu saatiinkin hengiltä ja oli aika hyökätä kohteelle. Husam hyödynsi 'dogged' kykyään ja vaikka haavoittui matkalla pääsåi se kokeilemaan vielä konsolin operointia. Operointiheitosta valitettavasti pyörähti 19 ja seuranneesta tulituksesta panssariheittoon 2, joten tämä konsoli oli tulkittava menetetyksi. Kostoksi käytin viimeisen käskyn camo-hyökkäykseen hassassin farzanilla, joka contenderillaan yllättäen saikin molemmat haavat sisään Domaruun ja siten tämän hengiltä.

Toisella laidalla oli samanlainen tilanne edessä. Luutnantin menettäminen ei tässä vaiheessa haitannut, joten barid hyökkäsi kohti paneelia onnistuen väistämään ensin tiikerin laukauksen ja pelastautumaan suojan ansiosta aragoton laukaukselta, joka tuli väistön seurauksena. Guts heitto epäonnistui, mutta paikka oli onneksi sellainen että johti vain maihinmenoon. Barid siis pääsi hakkeroimaan paneelia viimeisellä käskyllä ja onnistuikin siinä. Vastineena ammutut laukauksetkaan eivät osuneet, joten luutnantti jäi makaamaan paneelin tsakse ja odottamaan Yu jingin voimien vastausta.

Yu jing vastasikin nopeasti. Aragoto hyökkäsi impetous käskyllään päälle ja avasi tulen spitfirellään. Barid onnistui voittamaan vielä tämän face to face heiton pistoolillaan, harmillisesti aragoto ei tästä taintunut ja toinen sarja riitti lopettamaan sen sankarilliset taistelut. Näin ollen kun reitti oli avoinna ja hakkereitakaan ei ollut enää kiusana, pääsi spec-ops rauhassa etenemään kohderakennukselle, avaamaan oven ja asettamaan location beaconin kohteeseen. Toiselta laidalta vielä celestial guard luutantti yritti juosta stabiloimaan kohteen, mutta käskyt eivät aivan riittäneet perille.

Lopputuloksena siis 7-4 voitto Yu jingille ja samalla ensimmäisen episodin kokonaisvoitto. Jatkoa seuraa myöhemmin...


torstai 21. elokuuta 2014

Paradiso skenaario 102

Paradiso skenaario 102

Yu-jing joukot saapuivat kohdealueelle valmiina paikallistamaan muukalaisteknologian, mutta yllätyksekseen huomasivat paikalla liikehdintää. Kirotut uusmuslimit olivat löytäneet jotenkin myös paikalle. Onneksi tietojärjestelmästä ei kuitenkaan havaittu ladatun kuin summittaiset koordinaatit. Tärkein lokaatiodata oli jäänyt saamatta puolustusohjelmien toimittua. Kampanjan ensimmäinen osahan oli siis melkoinen nöyryytys Yu jingin voittaessa 7-0. Siitä oli kuitenkin hyvä lähteä rakentamaan kostoiskua.

Toisessa tehtävässä saavutaan kohdealueelle, jonne ensimmäisen tehtävän tieto on johtanut. Tehtävän ideana on aktivoida konsoleita tietyssä järjestyksessä. Kentällä on viisi paneelia nopan silmiluvun mukaisessa kuviossa, joista neljä pitää aktivoida tietyssä järjestyksessä. Edellisen skenaarion voittaja saa valita neljästä järjestysvaihtoehdosta ja hävinnyt joutuu heittämään ensimmäistä paneelia tutkittaessa järjestyksen satunnaisesti. Jotta homma ei olisi liian yksinkertaista ja helppoa, konsolit pitää käydä läpi samalla sotilaalla (joka saa olla hakkeri, insinööri, tai näiden servant/repeater robotti). Mikäli tämä tiedonhakija kuolee, tulee jonkun toisen ehdot täyttävän sotilaan käydä keräämässä tiedot ensin ruumiilta voidakseen jatkaa tehtävää. Lisäksi tehtävä on rajoitettu neljään vuoroon. Aktivoinnin jälkeen varsinainen triangulointi vaatii kentällä toimivan baggage-remoten ja vastustajan triangulointia voi häiritä jos omaa evo-repeaterin. Baggage antaa myös boonusta konsoleiden aktivoimiseen aina kumulatiivisen +3 willpoweriin toisesta konsolista eteenpäin. Ei siis todellakaan mikään liian helppo pistesaalis luvassa.

Itse lähdin liikkeelle aika isolla porukalla, toin kentälle 15 figua:

1. Osasto:
Husam spec ops, 5xp (+1bs, minelayer, engineer). Huomasin jälkikäteen käyttäneeni yhden xp:n liikaa. Onneksi miinoista ei ollut mitään vaikutusta peliin.
Nasmat remote
Najjarun insinööri
Nasmat remote
Al'hawwa hakkeri
Hassassin Farzan (chain of command)
Hassassin Barid (hakkeri, luutnantti)
2x Naffatun
Djambazan (HMG)

2. Osasto:
Muyib lääkäri
Tuareg hakkeri
Kameel EVO
Kameel miinanraivaaja
Kum (chainrifle)

Huomasinpa juuri tätä kirjoittaessani, että pelasin koko pelin kahdella käskyllä liikaa pääporukalla. Mikä on sinänsä lahjakasta, että ennen peliä neuvoin vielä vastustajaa siinä, ettei servantit vie paikkaa combat groupissa eivätkä tuota käskyjä... Noh, ei se ihan niin ratkaiseva juttu ollut kuin miltä kuullostaa. Jos olisin asian tajunnut, niin toisesta ryhmästä olisi vain siirtynyt pari solttua pääryhmään ja Kumilla olisi ollut vähemmän rellestysvaraa. Silti vähän nolo moka.

Vastaan asettui tällä kertaa hiukan edellisestä kohtaamisesta muokkaantunut porukka:

Celestial guard luutnantti
Zhanshi rivimies
Shang ji hakkeri
Hsien HMG
Spec ops (engineer, +1 bs, exp ccw, mimetism)
Tiger warrior HMG Tiger warrior combi rifle
Su jian
Domaru insinööri
Baggage remote
+ molemmilla insinööreillä oli servant botit

Tällä kertaa Haqqislam voitti aloitteen ja valitsi aloitusvuoron.
Deployment Haqqislam puolelta:

Jaoin joukkoni suunnilleen tasaisesti kentälle. Tuareg meni hidden deploymentissa keskellä olleen i-kohl kyltin taa (ei heitetty noppaa vaikka olisi pitänyt, mutta tälläkään ei ollut peliin vaikutusta). Jätin naffatunit suojaamaan evo-repeateria ja toisella laidalla jätin miinan suojaamaan joukkojani tiikereiltä.

Deployment yu-jing puolelta:

Raskaat aseet jäivät oikealle laidalle ja spesialistit oli ripoteltu tasaisesti kentälle.
Yu jingin tutkimusjärjestys oli: Oma oikea -> oma vasen -> keskimmäinen -> vastustajan oikea

Lähdin omalla vuorollani liikkeelle innokkaalla mopoilijallani, jonka oin tälläkertaa jättänyt hiukan kauemmas. Se ei kuitenkaan estänyt sitä ajamasta hsienin näköpiiriin. Koska savusta ei ollut hyötyä, yritin väistöä, joka onnistuikin. Loput tämän combat groupin käskyt käytin savukranaattien heittelyyn. Puolet meni minne sattui, mutta sain savupilvet molemmin puolin isoa taloa vasemmalla laidallani.
Tämän jälkeen hyödynsin savun suojaa ja liikuin Djambazanillani talon vasemmalta puolelta asemiin, josta su jian näkyi. Msv2 + savu + hmg riittikin hoitelemaan tuon ikävän transformer-botin nollaan struktuuripisteeseen. Toisella puolella taloa hyödynsin savua juostakseni najjarunin nasmatilla talon katolle, jossa oli lähin paneelini. Operointiheitto onnistui ja paljastui, että se oli samalla myös ensimmäinen operoitava konsolini. Loput olivatkin ikävämpiä sillä järjestykseni oli:
Oma vasen -> keskimmäinen -> vastustajan oikea -> vastustajan vasen.
Lopuilla käskyilläni juoksin najjarunin ja nasmatin parempiin asemiin keskelle kenttää ja ammuin baridilla yhden markerin. Marker scatteroi villisti 24" ohi kohteesta, mutta laskeutui säkällä suoraan minusta katsottuna vasemmassa laidassa olevaan viholliskeskittymään Su jianin lähelle.

Yu jing avasi taistelun tuomalla tiger warriorit kentälle. Molemmat tähtäsivät ison oikealla laidalla olleen talon katolle, mutta toinen laskeutui ohi, laskeutuen talon taakse shang jin viereen. Hmg sai kuitenkin erinomaisen paikan. Toisaalla spec ops lähti liikkeelle kohti ensimmäistä kohdetta samalla liikuttaen servanttiaan korjaamaan su jiania. Alueelle laskeutunut marker repeater kuitenkin mahdollisti hakkeroinnin arona ja barid onnistuikin jumittamaan servant-botin paikalleen.

Spec ops sai kuitenkin rauhassa hakea ensimmäisen konsolin haqqislamin pitkän kantaman aseistuksen ollessa varsin minimaalista. Tiger warrior ampui katoltaan muyib lääkärin, mutta muutoin verenvuodatukselta vältyttiin. Spec ops lähti datan ladattuan kohti keskikenttää ja ampui matkalla marker remoten rikki.

Haqqislam joukoilla oli selvä tavoite omalla vuorollaan. Keskuspaneelia vartioiva tiikerisotilas tuli likvidoida. Onneksi lähistöllä oli toimeen sopiva tuaregi, joka hakkeroinnin sijasta sai luvan käyttää rynkkyään. Tuareg teki yllätyshyökkäyksensä ja ampui kaikki laukaukset ohi. Tiikeri ampui vastineeksi kriittisen. Jotenkin tuntui tutulta...
Koska ensimmäinen suunnitelma ei toiminut, oli aika siirtyä suunnitelma b:hen. Kum heitti vasemmanpuoleisen talon kulmalle savukranaatin ja djambazan lähti kiipeämään (seinän kautta, koska hsien näki savun läpi portaiden alapään) portaille. Muutaman yrityksen jälkeen tämä onnistuikin ja djambazan pääsi ampumaan savun läpi tiikerin talon katolta pois.
Keskusobjektiivia kuitenkin suojasi vielä toinen tiger warrior. Tälle ei ollut muuta ratkaisua kuin koittaa eliminoida se Husamilla. Husam joutui tosin ensin hoitelemaan taustakta suojanneen zhanshin, joka yllättäen onnistuikin. Tämän jälkeen avoimella ollut tiger warrior olikin helppo hoidella.

Yu jing omalla vuorollaan eteni parempiin asetelmiin ja resetoitu servant-bot kunnosti su jianin takaisin taistelukuntoon. Su jian lähtikin heti toimeen ja kiipesi high mobility formissa läheisen talon katolle, jos sen oli helppo päättää ampumalla kumin pyrotekniikkashow. Samalla se sai erinomaisen paikan suojata keskuskonsolia.

Nyt djambazan joutui selviämään ilman savuheitteitä. Ilman savua en uskaltanut lähteä su jianin kanssa suoraan taisteluun vaan toin lähellä majailleen Al'hawwan apuihin. Yllätyshyökkäys camosta onnistuikin yli odotusten. Muistin Al'hawwan varustautuneen rynkyllä, joten ampumishetkellä paljastunut boarding shotgun oli pieni yllätys. Etenkin kun oltiin täten poissa opitimikantamalta. Pienellä tuurilla kuitenkin onnistuin osumaan ja ap-laukaus auttoi hajoittamaan su jianin uudelleen epäkuntoon.
Keskuskonsolia kuitenkin vahti vielä shang ji omassa kulmassaan. Tämän päätin hoitaa djambazanilla, joka kiipesi talon katolle pysyen kuitenkin poissa hsienin näkyvistä. Djambazan yritti ampua shang jia, joka oli sen verran kaukana ettei sen rynkystä ollut huolta, mutta tämä onnistui väistämään suojan taa. Se kuitenkin riitti avaamaan keskuskonsolille reitin ja nasmat kävikin lataamassa tiedot talteen. Lopuilla käskyillä najjarun ja nasmat juoksi toisen mainoksen taa lähemmäs seuraavaa kohdetta ja luutantti barid avasi sulkutulen keskikentälle.

Yu jing oli tässä vaiheessa hyvin sisuuntunut. Hsien päätti hoitaa djambazanin juoksemalla läheisen laatikon päälle josta näki kohteensa.
Lyhyt tulitaistelu ei kuitenkaan tuonut ratkaisua ja loput käskyt jouduttiin käyttämään spec opsin juoksuun kohti seuraavaa paneelia, sillä aika alkoi olemaan vähissä. Spec ops onnistui juoksemaan läpi baridin sulkutulen (matka oli pitkä) ja ensimmäisen djambazanin laukauksen. Toinen laukaus kuitenkin tiputti specops guilangin(?). Juoksu kuitenkin riitti tuomaan viestin perille ja kuollut erikoissotilas kaatui shang jin viereen.
Shang ji ei aikaillut vaan otti telemetriadatan haltuun ja käytti sitä operoidakseen viereiseltä paneelilta tiedot seuraavalle kohteelle. Erittäin elokuvallinen kohtaus.

Sitten olikin aika viimeisen vuoron. Tässä vaiheessa tiedonlähettämisen sai unohtaa, mutta najjarunin ja nasmatin dynaaminen duo oli riittävän lähellä kolmatta konsolia. Välissä oli kuitenkin ilkeä raskaasti panssaroitu Shang ji kahdella haavallaan. Ensimmäisenä ratkaisuna sai olla husam.
Husam hyökkäsi kulman takaa esiin ja ampui panzerfaustillaan. Laukaus meni kuitenkin ohi ja shang ji ampui sepc ops sotilaan siihen paikkaan.
Suunnitelma B oli hakkerointi. Olin tuonut ylimääräisillä toisen combat groupin käskyilläni toisen kamel remoteistani lähemmäs ja nyt oli aika toimia. Jos se ei tuhoutuisi aroon voisin sen läpi koittaa hakkeroida ja jumittaa vihollisen paikalleen. Suunnitelma oli hyvä, mutta pystyyn kuollut. Kameel laukkasi päälle, mutta shang jin liekinheitin käräytti sen kesken ryntäyksen lunastuskuntoon.

Oli siis enää yksi vaihtoehto jäljellä. Najjarunin tuli ottaa rynnäkkökiväärinsä käyttöön ja ajaa ikävä vihollinen pois tieltä. Tämä suunnitelma onnistuikin yli odotusten, kun onnistuin voittamaan tulitaistelun, saamaan haavan panssareiden läpi ja kaiken kukkuraksi shang ji epäonnistui guts heittonsa ja joutui vetäytymään kulman taakse. Tämä puolestaan tarkoitti sitä, että nasmat pääsi juoksemaan ja hakemaan tiedot kolmannelta konsolilta. Toisaalla viimeisillä käskyilläni päätin kostaa djambazanilla hsienille. Ensimmäisen tulitaistelun djambazan hävisi, mutta tälläkertaa regenrointi onnistui ja toisella sarjalla sain kaksi haavaa sisään (toisen kriittisellä). Viimeisellä vuorolla yu jingillä ei ollut enää paljon tehtävissä. Käskyt eivät enää riittäneet keskuskonsolille asti ja näin vuoro menikin vain djambazanille kostamiseen. Celestial guard yritti ensin ja epäonnistui. Domaru insinööri kuitenkin onnistui paremmin ja ampui djambazanin kriittisellä hengiltä.

Lopputuloksena siis niukka 4-3 voitto haqqislamille. Lopuksi vielä yritimme pelastaa spec opsejamme, mutta kumpikaan ei tässä onnistunut. Minun husamilleni tästä ei ollut haittaa, kun toin sen vasta tähän matsiin edellisenkin kuoltua, mutta Yu jingin erikoispartio menetti hankitun mimetisminsä.
Kokonaisuutena peli oli erittäin mielenkiintoinen vaikean skenaarion pakottaessa todella miettimään jokaista liikettä. Tällaisten matsien takia Infinity on niin mainio peli.

Molemmat osastot joutuivat siis lähtemään ilman täydellisiä koordinaatteja etsimään muukalaisteknologiakapselia. Summittainen tieto paikasta oli molemmilla, joten matkalla joukkiot varautuivat tuttuihin vihollisiin perillä...














keskiviikko 13. elokuuta 2014

Infinity - Paradiso 101

Paradiso skenaario 101




Kesälomamatkalta Saksaan tarttui mukaantuomisiksi Paradiso-kampanjakirja infinityyn ja sateisina päivinä se tuli siellä myös luettua jotakuinkiin kannesta kanteen. Sääntöjen puolesta kirja ei ehkä ole mitään maatamullistavaa, mutta fluffipuoli ja siihen nivotut skenaariot olivat kyllä mielenkiintoisia. Pakkohan sitä oli sitten päästä testaamaan.

Mitenkään äärikokeneita infinity-pelureita emme Laurin kanssa ole, mutta onhan tuota lähes viikoittain tullut pelattua viimeisen puolen vuoden ajan. Figuja tulee kuitenkin hankittua maalaustahtia nopeammin, joten pienet lisämotivaattorit maalaukseen ovatkin aina poikaa (kuten kuvista huomaa :)). Siksi ajattelinkin kirjoitella näistä peleistämme pieniä raportteja.



Kampanja tulee alkuun koostumaan Paradison skenaarioista 101-103, katsotaan sitten myöhemmin tuleeko jatkoa ja pitääkö sääntöjä vähän justeerata. Joukkoina meillä on Haqqislam minulla ja yu-jing Laurilla. Molemmat käyttävät ihan peruslistaa ilman mitään sektoriaalihömpötyksiä.



Skenaariossa 101 tehtävänä on etsiä ja kerätä maahan iskeytynyt muukalaisinfoa sisältävä kapseli, purkaa sen salaus ja lähettää tiedot kiertoratajoukoille. Tehtävän voi suorittaa vain insinööreillä ja hakkereilla, joista näistäkin jälkimmäiset kärsii miinuksia tahdonvoimaheittoihin.



Joukkomme olivat seuraavat:



Haqqislam:

Asawira luutnantti

Al hawwa hakkeri

Najjarun insinööri

Husam spec-ops, Hassassin muyib 5xp: +1 BS, insinööri, miinoittaja

Hassassin barid hacker

Hassassin farzan, chain of command

Djambazan, HMG

2x Naffatun

Kameel miinanraivaaja



Hassassin lasiq, sniper

Kum motoristi chainriflellä



Yu jingin joukoista saadut tiedustelutiedot viittaisivat seuraavanlaisiin sotilaisiin (en ole vieläkään oppinut muistamaan kaikkia kiinalaisia nimiä)



Hsien luutnantti

Su jian

Motoristi spitfirellä

Butai lääkäri

Spec-ops: insinööri +1 bs, räjähtävä ccw

2 tiikerisoturia HMG + combirifle

Shang Ji hakkeri

Ja yksi perus Zhansi



Asawiran wip 15:ta huolimatta hävisin aloitusheiton (heitin 16) ja yu-jing valitsi aloituksen. Olemme aina valkanneet deployment zonet kaikista neljästä sivusta, koska pöytä on neliö ja valitsin sivun jonne sain Lasiqin hyviin asemiin. Yu jing jakoi joukkonsa kahtia ja samoin tein minäkin. En infiltroinut, koska se oli sen verran rankasti hankaloitettua. Jätin al hawwan keskelle hakemaan lasiqin suojaamana keskusobjektiivia, jostain syystä laitoin molemmat insinöörit samalle laidalle, enkä tajunnut jättää ketään aro-asemiin väijyttämään impetious-mopoilijaa. Myöskään jo vakioksi muodostuneita laskuvarjotiikereitä en muistanut murehtia... Kuitenkin joukkoni olivat aika hyvillä asetelmilla hakemaan datapaneeleja.



Kuvat omalta:



Ja vastustajan puolelta:



Peli lähti käyntiin Yu jingin lähtiessä etenemään rakennusten suojassa kohti minusta katsottuna vasempaa konsolia, jolle spec-op mies pääsikin ongelmitta. Jännittävä operointiheitto pyörähti ja kuinkas sattuikaan, konsolista löytyi kuin löytyikin muukalaisten tiedot (onnistuneen heiton jälkeen 1-4 tuloksella löytyi tieto tästä paikasta). Tilanne näytti siis aika pahalta, kun kyseinen paketti oli vielä aika hyvin minulta suojassa.

Tällä laidalla ei kuitenkaan ollut juurikaan tukijoukkoja, joten Lauri päätti tiputtaa tiikerisotilaansa tukemaan taustalta spec-opsia. Ensimmäinen tiikeri laskeutuu:



Ja epäonnistuu laskeutumisessa laskeutuen läheisen rakennuksen katolle suoraan kolmen sotilaani näkökenttään. Kaikki ampuivat tarjottimella eteentuotua kohdetta, mutta ikäväkseni en osunut mimetismin, suojan ja lyhyen matkan vuoksi kuin djambazanilla ja kirottu tiikeri onnistui panssaritestissään jääden kohtuullisen ikävään paikkaan. Kuitenkin Lasiq aiheutti painetta kahdelle muulle kohteelle, joiden tutkimisesta sai lisäpisteitä, joten Yu jing päätti että sen on kuoltava. Su jian oli. Sopiva ase tähän hommaan viiruskiväärin ollessa sitä vastaan vähemmän pelottava ase. Eipä sillä toisaalta ollut väliä mikä ase vastassa oli, kun ensimmäisen sarjan jälkeen kenttä oli yhtä hassassiinia köyhempi. Toinen tiikeri onnistui loikassaan ja jäi suojaamaan keskikenttää ja minun vasenta laitaani. Sitten loppuivat käskyt.



Olin selvinnyt suht vähäisin tappioin ensimmäisestä vuorosta ja vaikka paketti ja tiikerisotilas olivatkin ikävissä paikoissa, ei mitään oltu vielä menetetty.

Aloitin toteamalla että lähin tiikeri on hoidettava ensin pois vahtimasta oikeaa laitaani. Djambazan yönäkölaseineen ja konekivääreineen olikin mitä mainioin sotilas tällaiseen tehtävään. Ensin kuitenkin innokas kum motoristi lähit hyökkäykseen. Tiikeri ampui katolta ja koitin vastata heittämällä savupommin, joka samalla olisi suojannut djambazaniani tulitukselta. Heitin kuitenkin yhdellä yli vaaditun lukeman ja kumista tuli jauhelihaa combi-riflen edessä. Noh, se oli odotettavissa, jatketaan suunnitelmaa.

Djambazan liikkuu eteenpäin ja avaa tulen kohti tiikeriä, kolme osumaa mutta pienin numeroin, pahalta näyttää, ja niinhän siinä kävi, että djambazan hävisi f2f heiton. Panssari onneksi pelasti. Tästä lannistumatta päätin avata tulen uudestaan. Tälläkertaa parempia lukemia, mutta kas, vastustaja heitti kriittisen. Noh, ei hätää, tällä soltullahan oli regenerointi. Nopasta 16 ja djambazan vaihtoon...

Tästä lannistuneena päätin että vasemmalla laidalla voisi olla parempaa onnea. Aktivoin asawirani ja hyökkäsin kulman takaa ampumaan esille kaasutellutta japanilaismotoristia. Motoristi onnistuu kuitenkin väistämään asawiran laukaukset livahtaen kulman taakse saman talon taa piiloon kuin kohdetta pitelevä spec-ops. Asawiran on siis otettava rynkky lonkalle ja lähdettävä hyökkäykseen...

Muutamalla käskyllä ja yhdellä cautious movella asawira pääsee helposti piilottelurakennuksen kulmalle, josta näppärästi saa sekä mopoilijan, että spec-opsin nanopulserin tulilinjalle. Spec-ops epäonnistuu väistössä, mutta tietenkin onnistuu panssariheitossa, motoristi ampuu muttei läpäise panssaria, samoin kun ei nanobottini hänen panssariaan. Tässä vaiheessa kuitenkin huomaamme, että myös su-jian näkee asawiran ja se onnistuukin saamaan yhden haavan sisään. Noh ei se mitään, onhan sillä niitä kaksi ja regeneroikin vielä mokoma. Totean, että jossain vaiheessa onnen on käännyttävä ja päätän ampua haulikolla kahdesti motoristia, jolloin myös spec-ops saa osumaa, tältä etäisyydeltä kuitenkin osuu jo 17:lla (tosin tajusin tämän jälkeen, että mopo on suojassa, joten 14:ta haetaan). Heitän 13 ja 8 ja olen tyytyväinen, mopomieheltä pyörähtää 12, paljonko vaatii? Ai 12, kriittinen ja asawira maihin. Taustalta su jian tietenkin myös osuu ja kalifaatin raskain panssari ei tätä pysty pysäyttämään. Asawira hengiltä ja Farzan joutuu ottamaan ohjat.



Lannistun tästä ja siirryn takaisin oikealle laidalle tiikerisoltuj kimppuun. Farzan on tällä laidalla ainut joka sille jotain mahtaa, joten lähden sillä liikkeelle. Yllätyksekseni tiikeri ei spottaa farzania ja tämä pääsee hyviin asemiin tekemään yllätyshyökkäystä haulikollaan. Haulikon laukaus osuu, mutta kuinkas käykään, tiikerin panssari pelastaa. Guts heittokaan ei epäonnistu ja luonnollisesti takaisin ammutusta rynkynlaukauksesta pyörähtää kriittinen. Farzan maihin ja näin ollen minulta kuolee jo vuoron toinen luutnantti. Tässä vaiheessa sitten loppuvat jo käskytkin.



Ensimmäisen vuoron saalista, 167 pisteen edestä joukkoja...



Tässä vaiheessa tilanne yu jingin puolelta näytti jo aika selvältä. Liekeissä oleva tiikerisotilas jatkaa siitä millä aloitti ja ampuu vielä hassassin baridin hengiltä, taustalla Shang ji hakkeri käy kokeilemassa konsolin operointia. -6 will power testistä pyörähtää ykkönen:



Kuvaavaa:



Enempää tappioita tällä vuorolla ei synny yu jingiläisten juostessa objektiiveille. Omalla vuorollani huomaan olevani pisteen verran yli retreat rajan, jopa baggage-robotin kera. Kun sopivasti on myös loss of lieutenant päällä on peli pelattu. Puolet jäljelle jääneistä joukoista juoksee suoraan impetious liikkeellään ulos. Religious husam päätti vielä kostaa ja tuli kulmalta ampumaan singollaan Su jiania. Su jian ampuu takaisin kriittisellä ja husam hengiltä... Viimeisellä vuorolla spec ops kävelee rauhassa keskimmäiselle konsolille ja kerää vielä siitäkin tiedot talteen ja lähettää sitten tiedot emäalukseen. Peli loppuu ja synkältä näyttää. Pisteet (ja kampanjan kokemuspisteet) 7-0, tappiot 9-0. Näinkin voi tässä pelissä käydä... Luonnollisesti husam epäonnistuu vielä cubevac heittonsa. Eipä tosin onnistumisestakaan hyötyä olisi ollut.



Yu jing joukot nauravat matkalla kohti tukialustaan, mutta eivät huomaa voitonriemuissaan taistelukentältä vetäytyneen Al'hawwa hakkerin murtautuvan tietojärjestelmäänsä ja lataavan kohdekoordinaatit. Kosto elää ja pian kalifaatin kostava miekka heilahtaa.









sunnuntai 10. elokuuta 2014

Taistelu Pahuuden Temppelistä - paluu WHFB:n maailmaan


Omat aktiivivuodet Fantasy Battlen pelaajana sijoittuvat noin kymmenen vuotta taaksepäin nykyhetkestä, aikaan jolloin Tomb Kingit saivat ensimmäisen armeijakirjansa. Niihin aikoihin tuli käytyä jopa turnausonnea kokeilemassa - yleensä varsin keskinkertaisella menestyksellä. Seitsemättä laitosta en pelannut juuri ollenkaan ja kahdeksatta olen pelannut yhden pelin - noin vuosi sitten. Viime viikkoina faba-maailma on jälleen kuitenkin kutkuttanut tavallista enemmän - jopa niin paljon, että pelaamaan oli päästävä. Sekä itseltäni, että valitulta vastustajalta löytyi kaapin perältä juuri ja juuri tuhannen pisteen listan verran maalattuja figuja. Se osoittautui varsin hyväksi pistekooksi tutustua sääntöihin (uudestaan). Pahimmilta juustoiluilta vältyttiin ja figuvalikoima pakotti muutamiin varsin mielenkiintoisiin ratkaisuihin. Tälläisillä listoilla mentiin:

Tomb Kings / T-Bone
Liche High Priest - lvl 4 (Death), Earthing rod
Tomb Prince - Great weapon, dragon helm (tjsp)

20x Skeleton warriors - full command
10x Skeleton horse archers - full command (!)
3x Skeleton chariots - master of chariots

Tomb Scorpion
Screaming skull catapult

High Elves / J-Man
Loremaster - Great weapon, Potion of strength + muita taikaesineitä
Battle Standard Bearer - Great weapon

30x Lothern seaguard
8x Shadow warriors
8x Shadow warriors

Pelasimme 4x4 pöydällä skenaarion, jossa deployment tapahtui vastakkaisiin neljänneksiin ja pöydän keskellä oli Pimeyden temppeli (arcane building), jonka hallinnasta pelin lopussa saisi 200 pisteen edestä killpointteja. Tappopisteistä pelattiin, eikä muita erikoissääntöjä ollut. Pelin edetessä pelasimme välillä kuuudennesta (minä) ja välillä seitsemännestä laitoksesta (J-Man) totutuilla säännöillä, mutta enimmäkseen kai ihan virallisilla kahdeksannen laitoksen (ei kumpikaan) pykälillä. 

Voitin heiton deployment zonen valinnasta ja valitsin sen puolen pöytää, jossa oli enemmän metsää ja kulmassa kukkula. J-miehelle jäi aukempimaastoinen puoli, jossa oli valtava kukkula. Molemmilla osapuolilla oli scouttaavia joukkoja ja minulla yksi ambusher-yksikkö.
Merivartioston syvät rivit valmistautuvat taisteluun Pahuuden Temppelistä. Hautakuninkaiden joukot ottavat aloitteen Ilkeyden Metsän siimeksissä.
Pelin ensimmäiset vuorot kuluivat asemia hakiessa ja verta vuodattiin lähinnä ampumisen ja magian välityksellä. Kallokatapultti harvensi huikealla osumatarkkuudella merivartioston rivejä ja haltioiden tulipallot ja tarkat nuolet söivät epäkuolleiden hyökkäysvaunut yhdessä vuorossa.

Kolmannen vuoroparin tasoittavalla vuorolla alkoi vihdoin tapahtua myös lähitaistelurintamalla. Molemmat varjotaistelija-yksiköt yrittivät rynnäköidä Pahuuden Temppeliin asemoitununeen luurankosoturiryhmän kimppuun. Haltioiden epäonneksi sivustaan suunnattu rynnäkkö jäi lyhyeksi ja edestä hyökänneet joukot jäivät ylivoimaisen vihollisen armoille. Taistelun lopputuloksen voitte nähdä alla olevasta kuvasta.
Prinssi huutelee herjoja pakeneville viittasankareille. Kuva sisältää tuotesijoittelua.
Tästä eteenpäin peli keskittyi lähinnä taisteluun temppelin ympäristössä ja magia sekä ampuminen jäivät sivuosaan.
Läpsystä vaihto. Varjosoturit pakenevat ja sankareilla pumpattu nerivartioisto ottaa roolia.
Merivartiosto ja sivustassa majaillut varjosoturiyksikkö pääsivät vihdoin epäkuolleiden iholle(?) ja luurankoryhmä aloitti hitaan, mutta varman murenemisen. Toivoa kuitekin oli vielä. Haltioiden selustaan nousi valtava hautahirvitys ja varsinainen tosipelaajan valinta, jousiratsastajat täydellä komentoryhmällä, väijyivät merivartioston sivustalla. Valitettavasti hirviö munasi rynnäkkönsä ja jäi kikkailemaan avoimeen maastoon, pakenevien varjosotureiden jousien kantamalle.
Sakset kädessä ei saa juosta. Hautahirvityksen rynnäkkö jää lyhyeksi.
Matsin loppu tarjosi suuria tunteita ja hienoja käänteitä. Hautakuninkaat onnistuivat kääntämään temppelin taistelun edukseen, kun merivartioston riveistä huitonut lipunkantaja onnistui epäonnekseen teilaamaan hautaprinssin. Muumion kirous iski kovimmalla mahdollisella voimalla ja hevosmiesten onnistuessa omassa höykkäyksessään, jäi vartiostosta pystyyn vain Suurmestari. Varjosoturit lähtivät pakoon ja yksinäinen Suurmestari jäi taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan. Ratkaiseva käänne kuitenkin koettiin, kun Suurmestari sai vihdoin haastettua epäkuolleiden Suurpapin kaksintaisteluun. Kaikki iskut menivät läpi, papilta niska poikki ja peli oli paketissa - kaikki loput epäkuolleiden joukot muuttuivat välittömästi tomuksi. Pahuuden temppeli oli pelastettu!
Tätä temppeliä ei myydä eikä vuokrata. 

Fantasy Battlen kasiedikka on saanut melko paljon kritiikkiä muutamista epätasapainossa olevista säännöistä johtuen ja kieltämättä esimerkiksi taikasysteemi vaikuttaa aika sattumanvaraiselta. Itselläni oli kuitenkin erittäin hauska iltapäivä pelin parissa ja uskoisin, että sen ääreen tulee jatkossakin ajauduttua - ainakin näin kasuaalipelien muodossa.

T-Bone