Ajattelin nyt tännekin vähän päivitellä samoja juttuja joita voi lukea myös sotavasarasta. Tuleepahan vähän sisältöä tännekin. Jos noita muitakin ryhmäläisiä saisi vähän aktivoitumaan tätä kautta...
Sain viimein aikaiseksi hankkia, väsäillä ja maalata Dark Eldar laivueeni kapteenin, Kreivi Calamarain. Kesti suunniteltua kauemmin, kun odottelin josko Lokhir Fellheart olisi julkaistu Finecastina. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, joten piti tyyytä metalliseen. Se olikin ihan hyvä juttu, koska muokkaaminen olikin yksinkertaisempaa kuin ajattelin ja metallifiguissa on yhä eniten fiilistä.
Tämmöinen siitä tuli, tuli vaihteeksi käytettyä vähän enemmän aikaa ja vaivaa tämän maalaamiseen. En tiedä huomaako sitä missään, mutta itse olen ainakin varsin tyytyväinen ja odotan innolla Kreivin ensiesiintymistä tiastelukentällä. Ensi keskiviikkona se tapahtuu viimeistään, sillä Kreivillä on kunnia johtaa Eldar-piraattejani Nopat ja Taktiikan syyskampanjassa.
Calamarain taustasta tiedetään vähän. Kukaan ei ole nähnyt hänen kasvojaan ja selvinnyt kertomaan siitä tarinaa. Väitetään, että hän pystyy tappamaan pelkällä katseellaan...
Huhut kertovat, että hän olisi peräisin ylhäisestä eldarsuvusta Alaitocin keinomaailmasta. Calamarai tunnettiin erinomaisena ja äärimmäisen karismaattisena kenraalina, mutta tätä varjosti hänen julmuutensa. Hänen julmuutensa koituikin hänen kohtalokseen. Lukemattomien ylilyöntien jälkeen Alaitocin näkijöiden neuvostolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä häneltä kaikki valta ja karkoittaa hänet.
Vuosikymmeniin Calamaraista ei kuulunut mitään, mutta hiljalleen hän oli kerännyt itselleen joukon seuraajia. Osa heistä oli hänen luotettavimpia sotureita, jotka seurasivat johtajaansa hylkiöön polulle. Tämä pieni ydinjoukko aloitti ryöstöretkien tekemisen ja ydinjoukon ympärille alkoi pikkuhiljaa kasvamaan kokonainen laivasto eldar ryöväreitä. Osa uusista tulokkaista tuli Calamarain maineen perusteella, osa liitettiin kilpailevia ryövärilaivastoja kukistamalla. Laivasto houkutteli kaiken roituisia palkkasotureita ympäri sektoria ja näytönhaluisia sotureita saapui jopa Comorraghin pimeästä kaupungista asti.
Vuosikymmenten kuluessa laivasto on kasvanut kooltaan jo niin mahtavaksi, että Kreivi Calamarai voi viimein alkaa toteuttamaan pitkään hautomaansa kostoa vanhalle keinomaailmalleen, joka hylkäsi lapsensa...
lauantai 15. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
cool guy. I need to strip paint from my own guy, and repaint him.
VastaaPoista