keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Skenaariopankki

Koska sääntökirjan perusskenut ei ole kovin kaksisisa ja sitäkin puhkipelatumpia ja aina ennen peliä arvotaan ja mietitään skenua, niin ajattelin listata hyviä perusskenuja, joita on matkan varrella kehitelty. Listaankin tähän läjän primääri- ja sekundääritehtäviä, sekä muutamia muita ideoita.

Primääritehtäviä:

Breaktrough
Jokaisesta yksiköstä yli puolen kentän pelin lopussa saa pisteen. (Toimii myös sekundaarina, kummalla on enemmän)

3 reliikkiä
Kuin sääntökirjan relic, mutta reliikkejä on kolme. Hyvänä lisäsääntönä voisi kieltää myös mopojen turbobuustaamisen ja assaultvaiheen jetpack yms. Liikkeet.

Search and hold
Edellisen kampanjapäivän "suosikki". Viisi objektiivia, joista kolme sattumanvaraista on oikeita objektiiveja ja kaksi tyhjiä. Lisäpiristyksenä voi laittaa osaan ansoja ja esim. Ottaa tyhjien kohteiden hallitsemisen tiebreakeriksi.

Take and protect
Pariton määrä objektiiveja, joista saa pisteet normaalisti pidettynä, mutta ne voidaan myös tuhota. Objektiivit esim. av12 möykkyjä, joilla yksi hull point. objektiivin tuhoamisesta saa kuitenkin yhden miinuspisteen.

Salvage and Sabotage
Kuin relic (kannattanee olla useampi kohde), jossa kohteen mukana rahtaamisen sijaan koitetaan kerätä informaatiota ja tuhota ne. Yksikön täytyy viettää täysi vuoro (oman vuoron lopusta oman vuoron loppuun) kiinni objektiiviissa ilman häiriöitä, jotta saa tiedot ja voi tuhota sen. Tämän jälkeen siitä saa pisteet ja ne voi saada vain kerran. Objektiivin voi räjäyttää aikaisintaan kolmannen vuoron lopussa. Tähän sopii hyvin sekundaaritehtäväksi objektiivin normaali hallinta,

Search and destroy
Kill point matsi pienellä tweakkauksella. Kill pointteja 1 jokaisesta sadasta pisteestä yksikön hinnasta (eli alle sadan pisteen yksiköistä nolla, alle kahden sadan 1, jne.). Tai eri yksikkötyypeistä eri pistesaldo. Vanhat victory pointitkin on oikeasti ihan toimva systeemi.

Sekundaaritehtäviä:

Hostages
Tuhoamalla tai ajamalla pakoon yksikön lähitaistelusta saa panttivangin, kummalla on enemmän panttivankeja suorittaa tehtävän.

First strike
Tuhoamlla yksikön pelaajan ekalla vuorolla, saa pisteen (tämä siis mahdollista kummallekin)

Last blood
Kumpi tuhoaa pelin viimeisen yksikön saa pisteen.

Lesser artifacts
Kentällä yksi tai useampia reliikkejä normaalitehtävän ohesaa, jotka toimii sekundaariobjektiivina (ja ehkä antavat jotain bonareita?).

Assassination
Ilmoitetaan vastustajan armeijasta vapaavalintainen yksikkö (ehkä jollain pisterajalla) joka pitää tuhota. Tai vaihtoehtoisesti character (siis myös squad leader) tai vaikkapa vastustajan kallein yksikkö.

Cut the recon
Kummalla on pelin lopussa enemmän yli 6" perusliikkeellä varustettuja juttuja (myös jetpackit lasketaan) suorittaa tehtävän.

Secure the area
Kummalla on pelin lopussa enemmän yksiköitä 12" sisällä pöydän keskipisteestä (tai enemmän neljänneksiä joilla on vain omia joukkoja, tai enemmän joukkoja vastustajan puolella pöytää) suorittaa tehtävän.

High ground
Kummalla on pelin lopussa figu korkeammalla pöydän pinnasta (maaston, ei esim. Flyer kepin, takia) suorittaa tehtävän.

Tvistejä lähinnä perus objektiivimatseihin:

Molemmat asettaa yhtä monta objektiiveja ja vaina vastustajan asettamista saa pisteitä. Eri puolten objektiiveille ei eräisyysrajaa. Kiistää voi myös itseasetettuja. Suositellaan reilua minimiasetteluetäisyyttä pöydän laidoilta...

Objektiiveista saa pisteitä aina jokaisen vastustajan vuoron lopuksi, paitsi pelin viimeisellä vuorolla viimeisen pelaajan vuoron lopuksi. Voi olla hyvä, jos pisteitä saa pelin loppuvuoroilla enemmän kuin alussa.

Mysterious objektiivien ohella myös archeotect artifacteista (tai mysterious terrainista) saa kivaa lisäjännitystä objektiiveihin. Myös ennalta sovitut jutut voivat olla jänniä. Esim. Toimiva quad gun tai ammo dump objektiivina.

Objektiivit voivat olla oikeita maastonkappaleita. Joko isompia maastonpalasia tai pienempiä, ehkä jopa varta vasten tehtyjä, objektiiveja.

Objektiivit asetetaan ennaltamäärättyihin paikkoihin, esim. Keskiviivalle tai neljännesten keskelle ja sitten scatteroidaan esim. 2d6".

Päivitän jatkossa lisää tehtäviä sitä mukaa kun niitä tulee mieleen tai keksitään uusia. Palautetta saa myös antaa toiminnasta ja parannusehdotuksia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti