lauantai 23. helmikuuta 2013

Round 2. -Mittalin tehtaat

Dornin langettua örkkien ja necroneiden käsiin alueella vaikuttavien joukkojen mielenkiinto on kääntynyt kohti seuraavaa planeettaa. Aurinkokunnan elinalueen ulkolaidalla sijaitseva Mittal on systeemin tehdasplaneetta. Päiväntasaajan karu, mutta asutettava vyöhyke on täynnä tehtaita, joiden välinen erämaa on erilaisten kaivosten ja öljylähteiden täplittämää. Suuret tehdaskombinaatit käyttävät energiavaroina maaperästä saatavien energialähteiden lisäksi napojen korkean metaanipitoisuuden omaavaa jäätä. Planeetta onkin täynnä valtavan pitkiä kaasuputkia.

Vuosisatojen saatossa tehtaat on tehneet planeetan jo valmiiksi kehnosta ilmakehästä varsinaista myrkkyä. Työkomennus Mittalin tehtaille onkin merkannut varmaa ja tuskallista kuolemaa muutamassa vuodessa. Vääräoppiset ovat kuitenkin ehtymätön luonnonvara...

Toisella kierroksella taistellaan siis Mittalin tehtaiden hallinnasta. Tehtaiden hallinta mahdollistaa paremman varustelutason. Pelillisesti tämä tarkoittaa sitä, että kierroksen voittanut liittouma saa jatkokierroksilla valita armeijaansa ylimääräisen heavy support ja fast attack valinnan. Toiseksi tullut saa valita jomman kumman ja viimeinen saa sen joka jää jäljelle.

Mittalin oloja voi halutessaan kuvata battlefield traitilla corrosive athmosphere, joka meinaa siis sitä, että kutoset armour saveihin ja ykköset armour penetrationeihin re-rollataan.

Kierros kestää maaliskuun loppuun / huhtikuun alkupuolelle. Katsotaan lähempänä tarkemmin kuinka paljon on saatu pelejä kasaan. Pyritään joskus niissä main taas kasaantumaan päiväksi johonkin ottamaan vähän enemmän matsia.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Dornin kohtalo

Ensimmäinen kampanjakierroksemme on ohi ja Dornin avaruussatamien hallinta on vakiintunut. Big Mek Foreman Gronkin ja Warboss Tuffnekin johtamat örkit saapuivat sektorille ennennäkemättömällä vimmalla. Avaruussatamien teknologia ja puhdas tappelunhalu sai örkkiwaaghin voimistumaan. Apua tähän örkit saivat yllättävältä taholta, kun sektorille mystisesti ilmestyneiden necroneiden havaittiin toimivan örkkien kanssa yhteistyössä. Samaan aikaan kaaoksen ja järjestyksen paras terä kului keskeisiin kiistoihin. Kaaoksen joukot  onnistuivat kylläkin ottamaan haltuunsa alueelta löytyneen mystisen taikakiven, mutta muuten tärkeissä taisteluissa örkkien ja necroneiden joukot olivat liian kova pala purtavaksi. Kaaoksen leegiot joutuivatkin tyytymään vain pieniin syrjäisiin satamiin. Järjestyksen joukot eivät sen sijaan onnistuneet saamaan kunnollista jalansijaa systeemistä.

Tulokset ensimmäiseltä kierrokselta:

1. Neutral (Orks & Necron), 6 peliä, keskiarvo 14,97
2. Chaos (Chaos, Ig), 7 peliä, keskiarvo 9,68
3. Order (Tau, Eldar, Marines), 9 peliä, keskiarvo 7,21

Eli seuraavalla kierroksella neutraalien voimin  käytössä Dornin avaruussatamien ja puolustusjäjrestelmien ansiosta mahdollisuus deep strikata tai outflankata1 yksikkö ja käyttää orbital bombardmenttia yhdellä sankarilla (1 use only s8 ap3 ordnance, Range unlimited, scatteroi aina 2d6).

Kaaos voi valita vähemmän merkitykselliset satamat, jotka  mahdollistavat deepstrike/outflankin tai sisäiset puolustuskohteet, jotka mahdollistavat orbital bombardmentin.

Orderille jää jäljelle se, jota kaaos ei valitse.

Yksiköitä joille edut on annettu voi vaihtaa pelien välissä.

Ja lopuksi muutama tunnelmakuva kampanjakierrokselta:














Jatkoa seuraa pian.

torstai 14. helmikuuta 2013

Pimeyden Apostoli Az’rathin alistaminen ja Kaaosvelho Domin’juzin valtaannousu


Pelasin kampanjan ensimmäisellä kierroksella viime vuonna Dark Angeleita. Tänä vuonna peliarmeijani on kaaos, ja armeijan johdossa on uusi hahmo. Tämä tarina kertoo hänen astumisestaan kuvioihin.
– Janne Viitanen /Word Bearers warband 


 +++++
Pimeyden Apostoli Az’rathin alistaminen ja Kaaosvelho Domin’juzin valtaannousu.
Preludi Sector 53-kampanjan toiselle kierrokselle


Word Bearerien Pimeyden Apostoli Az’rath huokaisi syvään. Yhden Terran vuoden ajan kestänyt ajojahti oli viimein päättynyt ja keisarin, tuon raatojumalan palvojat Dark Angelit oli löydetty.
Sektori 53:en mobilisoidut joukot olivat vetäytyneet todettuaan, että heidän jahtaamansa langenneet olivat päässet taas kerran lipsahtamaan heidän sormiensa välistä. He olivat piilotelleet pitkään sektori 53:n laitamilla, ja vältelleet kerta toisensa jälkeen suoraa yhteenottoa. Az’rath oli kuitenkin viimeisessä käydyssä taistossa vannonut epäpyhän valan, että hän uhraisi Dark Angelien sotapapin raaja raajalta kaaosjumalille. Niinpä hän oli jahdannut siitä asti tauotta pelkuripappia ja hänen joukkojansa, tai mitä niistä oli jäljellä.

Odotus oli kestänyt kokonaisen vuoden, se oli ollut kannattavaa. Heidän tiedustelijansa olivat lopulta havainneet Dark Angelit sektorin laitamilla olevalla Fey’lya-nimisellä kuulla, joka kiersi nimeämäntöntä kaasujättiläisplaneettaa. Kyseinen kuu koostui kivimateriaalista, jota oli lähes mahdotonta läpäistä tavallisilla sensoreilla, ja siksi sen luontaisten kivimuodostelmien koostamat luolastot olivat ihanteellinen piilopaikka. Dark Angelit olivat kuitenkin olleet huolimattomia, ja heidän astropathinsa psyykkinen jälki oli havaittu.

Az’rath oli nähnyt kuuta lähestyttäessä uhrausmenojen yhteydessä Tzeentchin suoman näyn, joka ohjeisti häntä pommittamaan juuri tiettyjä kohtia kuun miljardeista kraatereista. Nämä pommitukset olivat paljastaneet Dark Angelien tukikohdan, ja jättäneet valtaosan siitä ja sitä miehittäneistä joukoista valtavien kivimassojen alle. Jäljellä oli enää viimeinen Adamantiumvahvisteinen kammio, jossa Sotapappi odotti. Kaikki muut Space Marinet oli jo kukistettu. Kammion ovet aukesivat kolahtaen. Az’rath meni yksin sisään kammioon. Hän oli käskenyt muiden joukkojen odottaa ulkopuolella. Tämä oli hänen taistonsa.

Perimmäisessä huoneessa Az’rath löysi Sotapapin. Tämä odotti häntä Crozius Arcanum kädessään. Sotapappi huusi haasteen, johon Az’rath vastasi rynnäköimällä pappia kohti.
Taistelu oli tasaväkinen. Molemmat osapuolet kamppailivat hirmuisella raivolla, päästen välillä toisistaan niskan päälle, vain joutuakseen perääntymään uudestaan. Lopulta tapahtui käänne, kun Sotapappi torjui Croziuksellaan Az’rathin kallonmurskauslyönnin ja samanaikaisesti painoi piilotetun terän toisesta ranteestaan Az’rathin reiteen. Pimeyden Apostoli menetti tasapainonsa iskun voimasta ja kaatui selälleen. Sotapappi nosti Croziuksensa kylmä voitonriemu huulillaan, valmistautuen antamaan tälle kaaoksen kätyrille kuoloniskun. Az’rath nosti kätensä torjumaan iskua, mutta tiesi ettei ehtisi väistämään. Yhtäkkiä vaaleanpunainen Energialataus osui sotapappia kasvoihin. Tämä horjahti taaksepäin pidellen silmiään. Az’rath näki tilaisuutensa, ja nousi ylös nostaen aseensa. ”kunnia kaaokselle!” Hän huudahti, ja humautti iskun, joka halkaisi sotapapin ruumiin kahtia.

Sotapapin ruumis lojui Az’rathin jaloissa. Hänen valansa oli täytetty. Hän kääntyi katsomaan kuka oli tullut hänen avukseen. ”Astu näkyviin, kuka lienetkin. En olisi tarvinnut apuasi!” Hahmo astui esiin varjoista. ”Domin’juz! Minähän tapoin sinut!” Az’rath sanoi hämmästyen. Word Bearerien Kaaosvelho Domin’juz löi sauvansa maahan ja sanoi: ”Niin tapoit, mutta tuskan ja nautinnon prinssi kuuli toiveeni, ja palautti minut elävien maailmaan. yksitoista sataa vuotta minä korvennuin warpin liekeissä, kunnes opin hyväksymään että vain kivun tuottama nautinto on arvokasta tässä maailmassa, tai tuonpuoleisessa. Nyt palvelen häntä ja vain häntä. Alistan kaikki tahtomani Slaaneshin valtaan. Seuraavana listallani on... SINÄ!”

Jopa kaaosmariinia nopeammin Domin’juz suuntasi sauvansa Az’rathia kohti, ja lausui epäpyhällä kielellä loitsun. Az’rath ei aikaisemman kamppailun verottaman ehtinyt reagoida, ja hän näki vain valon välähdyksen, vajoten tiedottomuuteen...

Seuraavana päivänä voitonpuheen yhteydessä Pimeyden Apostoli Az’rath julisti luovuttavansa joukkojensa komennon Kaaosvelho Domin’juzille. Tämä aiheutti joukoissa hämmästystä ja  epäuskoisuutta, mutta Apostolin vahva retoriikka, väkevä puhe ja viimeistään eturivissä olleen vastaansanojan silpominen vakuutti kaikki epäilijät puoltamaan hänen päätöstään. Tämän tehtyään Az’rath polvistui Domin’juzin jalkoihin ja suuteli tämän helmoja. Domin’juz julisti: ”On aika suunnata sotajoukkojemme ylistys Slaaneshille! Nautinnon prinssi ansaitsee kaiken mitä voimme hänelle antaa! Suuntamme kohti sektorin keskusta!”

Domin’juz katsoi valtaistuimestaan komentosillalta avaruuteen aukeavaa Warp-portaalia. Istuimen selkänojan päällä hänen lemmikkinsä Reko istui ja leputti siipiään. Valtaistuimen oikealle puolelle oli lisätty istuin, jossa Pimeyden Apostoli Az’rath istui vaiti ilmeettömänä, tuijottaen suoraan eteenpäin. Domin’juz tunsi päänsä sisällä tukahdutetun huudon. Hän sulki silmänsä ja se loppui. Silmät avattuaan hän kääntyi katsomaan oikealle puolelleen. Apostolin kylmä katse ei ollut värähtänytkään. Domin’juz hymyili kypäränsä sisällä. Kaikki oli juuri kuten hän oli suunnitellut.

+++++