Heippa kaikille. Pitkästä aikaa intouduin herättelemään tätäkin alustaa eloon.
Sitten viimepostauksen olen saanut Dark eldarini ainakin jossain määrin valmiiksi ja Lepralegioonan armeijalavalkadi on myös täydentynyt Natusen kultaisilla necroneilla.
Tärkeimpänä tapahtuneena seikkana on kuitenkin 40k:n uuden laitoksen ilmestyminen. Tämä taas johtaa luonnollisesti uusien figujen väsäilyyn.
Omalla kohdallani innostavia juttuja ovat uudet ally säännöt ja horisontissa lähestyvä uusi kaaos codex. Tarkoituksenani lähikuukausina olisi vanhojen armeijoiden täydentelemistä. Tärkein painotus on kuitenkin kaaosarmeijalla. Etenkin uuden codexin mukanaan tuovat kultistit kiinnostaa.
Tästäkin blogista tutut Keltaisen liekin seuraajat pääsevät ehkä viimein taistelemaan kentällekin asti. Tarvinnevat kuitenkin hiukan täydennyksiä 40k:ta silmälläpitäen, mutta teen niitä ilomielin. Lisäksi jokunen perusmarineri tulee rakenneltua. Pääpaino on kuitenkin saada kaaokselleni hiukan tankkisupporttia (nyt kun ne ei le enää niin hyviä :D) Olen pikkuhiljaa kasaillut vähän rhinonrunkoja ja muita konversio-osia. Saa nähdä mitä niistä saadaan aikaiseksi.
Toinen isompi projekti on liittolaiseldarpoprukan rakentelu. Vaikka eldareita on jo lähemmäs 6000 pistettä maalattuna, on aina tilaa pienelle lisä warbandille joka sopii teemallisesti yhteen dark eldareideni (ja tarvittaessa tau armeijani) kanssa. Tarkoituksena on tehä porukallinen aavikkoteemaisia palkkasoturi eldareita 4. Edikan sääntökirjan killteam tyyliin. 5 pathfinderiä on jo koottu ja osin maalattu, sekä dire avenger boksi ja wraithlord hankittu. Vielä pitäisi keksiä joku sopivan kaapuinen haltiavelho Farseeriksi johtamaan tätä porukkaa.
Ensimmäisenä deadlinenä on saada dreadnought ja jotain pieniä kaaos upgradeja valmiiksi Nopat ja taktiikka pariturnaukseen 2.9. Syksyn pimeneviä iltoja siis odotellessa.
-Jamo
15.9. päivitys: editoin tekstin hiukan luettavampaan muotoon, tässä boonuksena tekstissä puhuttu kaaosdredi:
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)